Varastona toimineet makuuhuoneet olivat lattiasta kattoon täynnä tavaraa. Perhe muutti evakkoon kuukaudeksi ja ammattilaiset remontoivat ja asuttivat kotiamme tuon kuukauden.
Lopputuloksena mm. aivan ihana, itsellemme suunniteltu keittiö sekä yksi uusi makuuhuone joka tuli meille vanhemmille. Ja ne kaksi "vanhaa" makuuhuonetta jäi siis remontoimatta. Päätimme niitä pikkuhiljaa kunnostaa aina kun on aikaa. Tyttöjen huoneesta onkin jo postaus tehty, mutta poika sai meidän vanhan huoneen. Siihen olin meille maalannut aikanaan kullan sävyisen kuvion jota poikani ei varsinaisesti hinkunut saada omaan huoneeseensa ;)
Kävimme yhdessä pojan kanssa kaupoissa etsimässä hänelle mieleistä tapettia ja eilen saimme aikaiseksi tapetoitua kultaseinä piiloon. Samalla teimme suursiivouksen pojan huoneeseen ja vaihdoimme järjestystäkin. Lopputulokseen olimme molemmat erittäin tyytyväisiä.
Keskimmäinen oli innokkaasti mukana poistamassa vanhoja julisteita joilla olin epätoivoisesti yrittänyt piilottaa kultaista seinää välttyäkseni tapetointi/maalausprojektilta. Ei onnistunut. |
Muutenkin aivan kaaoksen vallassa oleva huone kaipasi "hiukan" apua! |
Kultaseinä piiloon ja raitaseinä tilalle :) |
Huone valmiina. |
Myös tärkeät pikkulegot löysivät paikan lipaston päältä jonne ei nuorimmaisen pikkusormet vielä ylety. |
Pojan itselleen valitsema lamppu koristaa kattoa :) |
Ja oma pieni "bensis" -kaappi sisältää pojalle tärkeitä pieniä juttuja kuten cd-levyjä jne. |
Siis just niin upea kuin kuvittelinkin! <3 Onnittelut hienosta urakasta, oli kyllä vaivan arvoista! Ja kiva idea tuo ilmoitustaulun päällystäminen. :) Ei olis kyllä itselle tullut ekana mieleen... ;)
VastaaPoistaKiitos Miksu :) Tapetointi ei tosiaan kuulu lempipuuhiini (ei varmaan kenenkään..) mutta onneksi lopputulos edes miellytti niin ei hukkaan mennyt sekään aika..
VastaaPoista