torstai 27. syyskuuta 2012

Syksyn muotia

Eilen, eli keskiviikkona olin hiusmallina Matrixilla. Hiuksiimme luotiin mitä mageimpia luomuksia, värimaailman ollessa syksyn uusimpien trendien mukainen. Syksyn muotina näytti olevan kauniita ja melko luonnollisia värejä. Päivä oli ihana ja hemmottelu tuli mukavana piristyksenä kotiäidin arkeen :)
Tukan jälkeen meikkaaja Laura Ahola, viimeisteli mallien meikin. Laura on mahtava ja tekee taikoja kenelle tahansa! Laura toimi myös yhtenä hiusmallina esityksessä.

Lavaesiintyminen oli huikean jännittävää, näin maallikon silmin. Olihan mukana myös alan ammattilaisia ja huomasi kyllä kuka tekee mallintöitä ammatikseen ja kuka ei :D (Ikäänkuin se ei olisi tullut ilmi jo ihan ulkoisista tekijöistä, hehhehh!) 

Lopuksi oli valokuvaus ja viimeistään tässä vaiheessa tuli selväksi kuka on keikistellyt kameran edessä useamminkin. Itsellenihän iski ramppikuume ja teki mieli seistä paikallaan kuin pylväs. Onneksi porukka oli mahtava ja kaikki oli ihania, enkä suinkaan ollut ainut jolle moinen keikistely ei kuulu jokaiseen arkipäivään.. Toisaalta mukavuutta ei ainakaan lisännyt todella korkeat korkokengät ja aivan liian pienet vaatteet. Olin eittämättä porukan suurikokoisin. Tai ehkä ennemmin kuitenkin käyttäisin sanaa normaalikokoisin ;) (pelastaakseni itsetuntoni rippeet..) No ei vaan, samalla porukalla lähdetään ensi viikolla pitämään näytöstä Turkuun ja muutaman viikon kuluttua Tampereelle.

  Tähän lopuksi vielä ennen ja jälkeen kuvia.

Nämä kaksi ylintä kuvaa on otettu siis eilen aamulla, ennen lähtöä.
Blondina olen ollut nyt useamman vuoden.














<----Kuva on otettu huonossa valossa eikä siinä edes näy takana olevat
hienot kalanruotoletit!













Tämä kuva on otettu illalla ja  tukka sekä meikki on kokenut jo inflaation. Olin myös jo ihan kauhean väsynyt!



Tämä kuva on otettu tänä aamuna ja tässä tulee parhaiten esille tukan nykyinen väri. Väri on kinuskinen ja siinä on vaaleita raitoja. Kaikkiaan tukassa oli kolmea tai neljää eri väriä.

Hiuksista hävisi myös vajaa 10cm pituutta. 

-hanne

2 kommenttia:

  1. Näytät niin hyvältä murunen!!! <3 <3
    Mä olen ihan 100% varma että sä olit koko sen näytöksen kaunein tyyppi! :)

    VastaaPoista
  2. Voi Mixu! Kiitos :) Olis siis hyvä päätös olla laittamatta mitään yhteiskuvaa, heheh! Saattaa olla että laitan vielä jossain vaiheessa kuvia sieltä itse tapahtumasta, jolloin sulle valkenee totuus..
    -hanne

    VastaaPoista