maanantai 24. syyskuuta 2012

Syksyä rinnassa

Syksyn tullen olen huomannut että sitä mukaan kun puiden lehdet kellastuvat ja illat pimenevät, kaipaan lähelleni taas kaikkea pehmeää ja lämpöistä. Kaikilla on varmaan ne omat tapansa vastaanottaa erinäiset vuodenajat, niin myös minulla. Perinteiset kynttilät tietenkin ja pitkät, polviin saakka ulottuvat villasukat jotka on tietenkin mummin kutoma joululahja. Aika keittää taas kuumaa kaakaota ja kaivautua peiton alle katsomaan elokuvaa yhä vaan aikaisemmin illalla. Pimeys tuo sen harhakuvitelman että on jo myöhä eikä ole tarvetta enää saada mitään järkevää aikaiseksi sen vuorokauden puolella. 

Jotain kuitenkin uupui tästä mielikuvasta ja se jokin on ollut mielessäni jo pidemmän aikaa. Ehkä jo vuosia. 

Suuri kulmasohva. Pakko saada suuri kulmasohva. Sellainen johon mahtuu koko perhe ja johon voi kantaa vielä peitot ja tyynytkin elokuva-iltaa täydentämään. 

Koska haaveilemamme sohva oli suuri, oli myös sen hinta kaupassa vähintäänkin samaa luokkaa. Tuli kierrettyä alennusmyynnit ja nettikirpparit yms. KUNNES VIHDOIN! Eräällä internetin osto&myynti -palstalla komeili ilmoitus muuten loistavasta sohvasta mutta perheen pienimmät olivat "hiukan" tuhrineet sohvan kankaita. Sohva oli todella halpa, lähes ilmainen. 

Noudimme uuden perheenjäsenemme viikon kuluttua. Se oli likainen mutta muuten aivan ihastuttava! Olin varautunut jopa sohvan verhoilu-urakkaan, mutta tehdessäni lähemmin tuttavuutta uuteen tulokkaaseen, huomasin ettei se moista tarvitse. Toinen oli vaan hiukan naisen hellää kosketusta vailla ;) Onneksi koko sohvassa oli irtopäälliset, jotka vein heti muutamaksi tunniksi likoomaan saaveihin. Tämän jälkeen levitin ne yksi kerrallaan pesuhuoneen lattialle ja hankasin juuriharjalla ja desinfioivalla pesunesteellä. Lopuksi vielä heitin kaikki pesukoneeseen. Seuraavana päivänä kaikki oli kuivunut ja sain ujutettua tyynyt takaisin paikoilleen. Sohva oli valmis ja täydellinen meille!  Pienellä vaivalla ja hyvin pienellä rahallisella korvauksella saimme jotain niin kivaa!! Kiitokset vielä mukavalle perheelle joka sohvan oli päättänyt eteenpäin luovuttaa. 

Kierrätys kunniaan! 

-hanne

1 kommentti:

  1. Wow, siinä se nyt on! Sehän on ihan mahtava! Toi sohva oli kyllä ehdottomasti vuoden löytö!! :) Sopii tuohon kuin olisi mittatilaustyönä tehty. :)
    *Pus*
    :) Miksu

    VastaaPoista