Valkoinen matto

Tässä sitä nyt sitten ollaan. En saa mieltäni rauhoittumaan, ellen J.O.K.A. päivä tee jotain käsitöitä. Virkkaaminen on kerrassaan ihanaa, vaikkakin siihen käytetty aika pitää nyhtää yön tunneista. Oikean käden sormeni ovat koukun pitelemisestä todella kipeinä ja peukalossa on lisäksi hiertymä. Pienoinen tauko voisi olla paikallaan, heh.

Tässä pikku-ukkeli testaamassa äidin tekemää mattoa. Sijoitin sen toistaiseksi lastenhuoneeseen, kun sille suunnittelemani paikka olisi kaivannut isomman maton ja valkoinen lanka loppui tietysti kesken.

Asiasta kukkaruukkuun, eikös olekin ihana tugga 1-vuotiaalla Timoteillä?

-Heli

Aikaansaannoksia

Mennyt viikko on ollut jokseenkin hieman hektinen, yhtenäkin päivänä kävi kolmet eri vieraat kyläilemässä. Huh! En silti valita, kiva kun ystävät jaksavat piipahdella! Pojat ovat olleet flunssassa ja hirmuisen kiukkuisia, kun on pitänyt viettää aikaa sisällä.

Eilen sain kaikesta huolimatta valmiiksi ensimmäisen virkatun pyöreän mattoni. Malli on omasta päästä keksitty. Se sopii loistavasti vessaan, joka kaipaa hieman piristystä. Tätä tehdessä mieleen putkahteli (jälleen kerran) kaikenmoisia ihania ideoita, toivottavasti pääsen pian niitä toteuttamaan :)

Mitäs mieltä olette, tuliko siitä liiankin sekava ja värikäs???

-Heli

Keittiössä

Meidän (siis sen isosiskon) perheessä on kolme- ja yksivuotiaat pojat, ukko ja minä. Tässä perheessä minä lirkutan viimekädessä mitä hankitaan ja missä on minkäkin tavaran oma kolo, vaikken määrääkään kaapin paikkaa yksin. Rakastan sisustaa neutraalisti ja omalla tavallaan romanttisesti. Olen myös huomannut siivoamisen olevan megalomaanisen paljon helpompaa, kun tavaraa on vähän ja sohva on tumma (kyllä, meillä on kolme tomusormea). 

Olen ikuinen kirpputorien kiertäjä, toisten ullakoiden tonkija ja ehkä siksi teenkin toisinaan upeita löytöjä.

Meidän keittiössä on aina tilaa vanhalle kahvipannulle, vaikkakin se toimittaa toimenkuvastaan poiketen laturinkätkijän virkaa. Se on kirpparilöytö vailla vertaa. Äidin vanhassa maljakossa unikon siemenkodat näyttävät ihanan hentoisilta ja muistuttavat menneestä kesästä.

Luonnosta löytyy kaikkea ihanaa kuivatettavaksi, mitähän muuta sitä voisikaan kokeilla..?

Puinen laatikko kätkee mukavasti sisälleen pienoisen leipäpussien kaaoksen. Basilikan metallisankokin on peräisin kirpputorilta.

Sitähän voisikin lähteä taas kirppiskierrokselle... :) 

-Heli

Tyttöjen huone

Internet on pullollaan mitä ihanampia kuvia lastenhuoneista. Lapsosen mieltymyksiä vastaava sisustus voi vaatia paksun lompakon tai runsaasti mielikuvitusta. Usein molempia. Myös mielipiteitä näistä on monia. Siinä missä toinen on sisustanut upean, mielikuvitusta tursuavan täydellisen huoneen käyttäen lähes jokaista sateenkaaren väriä, on toinen valinnut muutaman ns. teemavärin.

Meillä viisivuotias sai itse valita pari pääväriä, joiden käyttöä minä olen yrittänyt toteuttaa. Tänä vuonna huoneeseen muutti lisäksi alle vuoden ikäinen pikkusisko joka ei luonnollisesti ole värivalintoihin vaikuttanut. Alkaakohan pikkunen vihaamaan violettia ja vaaleanpunaista?

Noh, näillä nyt kuitenkin mennään, ainakin toistaiseksi :)

Olemme tytön kanssa leikkineet että seinään maalattu puu tekee varjon vaatekaapin oveen :)

Huoneen maalausprojektit (puu ja sydämet) on meidän siskosten yhteistyötä. Sängyssä makoileva pitkä akka on sisaruksista vanhemman kädenjälkenä syntynyt joululahja viisivuotiaalle Emmalle.

Mitäs mieltä te olette? Tuleeko huoneen olla värikäs vai jotain hiukan hillitympää?

Mitä meistä tuli?

Lapsena sitä miettii, mitä meistä tulee isona. Mitäs jos ei olekaan sitä lääkäri- tai sihteerityyppiä niin mitäs sitten? Jos on löytänyt oman prinssinsä ja perustanut perheen heti lukion jälkeen, eikä siten ennättänyt opiskella oikeen mitään loppuun asti. Kun on paljonkin erilaisia kiinnostuksenkohteita, mutta niiden yhteensovittaminen kolmeen lapseen, asuntolainaan ja harrastuksiin ei nyt yhtäkkiä tunnukaan istuvan yksiin.

Niin, minä mietin sitä yhä. Jo lapsena vastasin tuohon kysymykseen lyhyesti ja ytimekkäästi: "Minusta tulee äiti".

Ja niinpä nuoruusvuosina kokemieni karvaiden pettymysten (ei, minusta ei tullutkaan Leonardo DiCaprion vaimoa eikä Ruotsin prinsessaa...) jälkeen minusta tuli äiti kolmelle upealle tyypille. Niin upealle, että joskus on vaikeaa käsittää niiden olevan omaa jälkikasvua.

Entäpä jos taas on lukion jälkeen tunnustellut maata myös opinahjossa kuten toinen meistä. Takataskusta löytyy tutkintotodistus hyväpalkkaiseen ammattiin. Perhekin on ehditty perustaa ja silti tuntuu ettei kaikki palaset ole kohdillaan. Kaikki se, josta aina salaisesti on haaveillut kummittelee päivittäin takaraivossa. 

Ehkä toiset meistä on tarkoitettu lentämään vapaampina kuin toiset, eikä se normaali, siisti sisätyö aamu kahdeksasta ilta neljään tunnu oikealta vaihtoehdolta.

"On vaikeaa olla rohkea", sanoi Nasu vähän niiskuttaen, "kun on vain Hyvin Pieni Eläin" 
-Nalle Puh

Tämän blogin tarkoitus on oppia meistä itsestämme, avata omia ajatuksia ja löytää toivottavasti joskus perille sinne missä unelmista tehdään tosia.