lauantai 23. helmikuuta 2013

Hullu hatuntekijä

Kun kerran löytää hyvän hattumallin, on siitä pakko jalostaa itselleen täydellinen hattu. Lippahattu on vuoritettu, jotta tuntuisi mukavalta päässä. Koko suku ja ystävät ovat saaneet oman mallinsa tästä, jos ovat pyytäneet. Tässä muutamia hattuja, joita olen saanut aikaiseksi;




Tähän malliin sopii mielestäni erityisen hyvin kaikki 1960-80-lukujen kangaskuosit. Siksi olenkin sopivia kankaita ostanut heti niiden vastaantultua. Tämä lippahattu lähti kaverin äidille. Kankaat on hankittu suureksi osaksi kirppareilta.






Tämä puolestaan lähti anoppilaan mökkihatuksi. Kirkkaat värit kuulemma estävät itikoita löytämästä "saalista"..tiedä sitten pitääkö paikkaansa.








Löysinpäs sittenkin tämän kuvan.. tässä on ihka ensimmäinen tekemäni Lierihattu. Tästä kaikki alkoi. Tämän siis tein ihan itselleni :)

Laitan lisää kuvia kunhan ne tuolta jostain löytyvät...

-heli

lauantai 26. tammikuuta 2013

Kerro, kerro kuvastin

Meidän perhe on elänyt liian kauan ilman kokovartalopeiliä. Senhän kertoo jo ylipainokin, joka on kertynyt muutaman vuoden aikana. Sopivaa tai sopivan hintaista ei vain yksinkertaisesti ole osunut kohdalle. Sitten kerran eksyimme sattumalta Jyskiin, josta löysimme tämän kaunokaisen;

Se suorastaan huusi meitä, Tonia ja minua meinaan. Ja heti se löysikin oman paikkansa eteisen lähettyviltä. Kiinanruusu on saatu pistokkaana parisen vuotta sitten anopilta. Se seisoo "kukkapöydällä", jonka piti olla projekti minulle... noh, kaiken sen hiomisen jälkeen alaosa paljastuikin sitten käyttökelvottomaksi, joten päätin jättää sen maalamatta uudelleen. Niin kaunis se kuitenkin oli, että päätin jättää sen kukkapöydäksi :)

Niin joo, ja olenhan minä hieman käsitöitäkin ehtinyt väkerrellä töiden lomassa. Pipohan tuosta tuli. en ole mikään pastellivärien ystävä, mutta ihmeekseni se jotenkin sopikin hyvin ihon ja hiusten väriin. Aloitin innostuneena heti samaisesta vaaleanpunaisesta langasta uuden pipon, mutta valkoisen sijaan käytin mustaa lankaa. Se on vielä kesken tuossa yöpöydällä. Mahtaakohan ehtiä näihin pakkasiin..

-heli

perjantai 18. tammikuuta 2013

Valaisimia

Pojat aloittivat päiväkodissa vuodenvaihteen jälkeen. Kaikki on mennyt hienosti, molemmat sopeutuivat hyvin. Pientä alkukankeutta on havaittavissa nuoremmassa hepussa kuitenkin; kyyneleitä heihei-n aikaan. Eilen jouduin jäämään töistä pois, kun Timi tuli kipeäksi. Päätinkin heti tarttua toimeen ja ottaa blogin päivityksen asiakseni.

Kärrynpyörä tuli meille parisen vuotta sitten, mutta kesti aikansa päästä yhteisymmärrykseen lamppuvalinnasta. Meillä on pimeä asunto (ei uskoisi juuri nyt kun kevään ensimmäiset auringonsäteet osuvat ikkunaan) joten päätimme tehdä siitä valaisimen olohuoneeseen. Kärrynpyörän päällä kulkee ledinauha, joka toimii tunnelman luojana tarvittaessa. Tämä on kuitenkin tilapäisratkaisu. Tahdon lisää VALOA. Jätä kommentti alas, jos sinulla olisi hyvä visio miten toteuttaa "vanhahtavasti", mutta maksimoiden valaistuksen määrä tämä projekti.

Kärrynpyörälamppu

Makuuhuoneen lamppu oli minun heräteostokseni, satuin sen löytämään muutama kuukausi sitten -50% alennuksella. Vastaavaa olin etsinyt jo jonkin aikaa. Valkoisen olisin halunnut, mutta tämäkin kävi hyvin, kun meidän makkari on sisustettu lila-musta-valkoinen-harmaa-sävyiseksi.

Kukkalamppu
Sitäpaitsi, täytyyhän meidän huushollissa olla edes jokin tyttömäisyyttä huokuva huone, joka kertoo talossa asuvasta naispuolisesta henkilöstä. Vai mitä?

-heli

torstai 3. tammikuuta 2013

Lampun henki?

Meidän makuuhuoneen katosta roikkui niin tylsä lamppu että olin jo pitemmän aikaa pohtinut uuden ostoa. En kuitenkaan onnistunut löytämään mieleistäni ja lisäksi parisuhteemme toinen puolisko kuuluu niihin joiden on vaikeaa ymmärtää uuden ostoa jos vanha vielä toimii. Ihan vaan koska se on tylsä.
Ja pyrin myös itsekin vanhan tuunaamiseen mielummin kuin uuden ostoon, joten lopulta oli kyse lähinnä siitä miten lamppu tuunataan uuteen uskoon. Tässä kuva lampusta ennen tuunausta:


Kuva oli napattu ihan muihin tarkoituksiin ja siksi lamppu ei kuvassa ihan kokonaisena näy, mutta tulee kuitenkin selväksi millaisesta oli kyse.
Eli vaihtoehtojahan lampun tuunaukseen oli hurjasti, onneksi olen ostanut tuollaisen kankaisen vaalean lampun. Pohdin laittavani siihen jonkun kauniin sanan tai tekstin kangasväreillä, tai sitten hiekanvärisestä pitsistä rusetin. Sopisi hyvin meidän makkariin.. Päädyin kuitenkin seuraavaan ratkaisuun:


Lamppu on siis verhottu nyt höyhenillä :) Tämä ratkaisu lähinnä koska olin halunnut sellaista koittaa ja tarvikkeet löytyi valmiiksi askartelulaatikosta. Ja koska ne on pyöritetty lamppuun ohuella rautalangalla, ei lamppuun ole jäänyt tästä mitään jälkiä. Jos kyllästyn, kuluu niiden poistamiseen noin 5 minuuttia ja sitten voin vaikka toteuttaa jonkin toisen tuunauksen! Ainakin nyt tämä tuntuu just hyvältä! Olin vielä aikeissa lisätä yhden yksityiskohdan, mutta siihen ei tarpeita kotoota löydy. Laitan kuvan jos joskus senkin vielä tuohon lisään.

Lamppu on nyt herätetty henkiin muutaman euron sulkapusseilla ja mieskin on tyytyväinen vaikka aluksi epäröikin suuresti lausettani "hei, sopiiko jos päällystän makuuhuoneen lamppumme sulilla?"

Pah, mielikuvituksen puutetta, sanon minä :)

-hanne

tiistai 1. tammikuuta 2013

Uuden vuoden puolella

Niin se päättyi edellinen vuosi ja uusi voi alkaa. Hyvää alkanutta vuotta 2013 kaikille ja nähdään blogailun merkeissä!
- heli ja hanne


sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Valokuvailua vol.2

Selailin uutta hienoa tietokonettani ja kamerastani sinne lykkäämiä kuvia viimeisen vuoden varrelta. Oikein kivoja luontokuvia ja hieman muitakin sieltä löytyi. Meitä molempia siskoksia kiinnostaa valokuvaaminen hurjasti ja vuoden sisällä molemmat saimmekin uudet Canonin järkkärit käyttöömme!

Tässä satunnaisia harjoituskuvia mökiltä ja sen liepeiltä :) Älkää tuomitko niitä, sillä tässä kohtaa elämää olin saanut juuri ensimmäisen järkkärini <3

Joulu 2011 Mökillä
Tällainen vanha takanovikin voi olla kaunis!
Tai sitten vaan kappale kauneinta Suomea oikealla hetkellä..!
Kylläpäs olikin kiva tutkia näitä kuvia, vanha läppäri ei suostunut lataamaan niitä ollenkaan. Pitääkin tutkailla mitä muuta kaikkea kivaa siellä on..!?

-heli

lauantai 29. joulukuuta 2012

Kadonnut aika

Jonnekin se aika taas näyttää kadonneen. Meidän miniläppäri teki temput ja päätti sanoa sopimuksen irti. Kuukausi meni välissä ennen kuin sain uuden hankittua (sopivasti Joulu välissä). Nyt sitten on pelit ja vehkeet, joilla on hyvä jatkaa blogaamista :)

Paljon on jo taas tässä välissä ehtinyt tapahtua, tuntuu viime postauksesta olevan jo ikuisuus! Uusin ja pelottavin muutos taitaakin olla meikäläisen töihinpaluu, tuli vähän yllättäen ja siitä syystä on aika hieman ollut kortilla kaikkien asioiden hoitamisen takia. Ensi viikolla alkaa poikien päiväkotiharjoittelukin..huooh. Kaikki tuntuu muuttuvan kerralla iiiiison loikkauksen.

Ennen Joulua sain kuitenkin aikaiseksi virkattua kivoja lumihiutaleita sekä itselle koristeiksi, että muutamalle ystävälle joulukorteiksi;



Mallia katselin hieman netistä jostain kuvasta, mutta erilainen siitä tuli kun olin ajatellut. Ihan kiva tuli kuitenkin! Laitoinkin muutaman postissa kavereille "joulukortteina" menemään.

Nämä on vielä tärkätty sokerilla ja pingotettu nuppineuloilla oikeaan muotoonsa.








Kuivumisen jälkeen laitoin vielä kimalleliimaa niihin, jotta tulisi aidon lumihiutaleen tuntua :)

Kylläpä virkkaus onkin mukavaa puuhaa!

-helinä

perjantai 16. marraskuuta 2012

valokuvausta

Tänään päätin taas ottaa muutaman kuvan tuosta nuorimmaisesta. Aika kun menee niin nopeesti <3 Vanhimmat lapset säntäsi koululle päin ja valokuvaus-studio avautui jälleen, nyt meidän olohuoneessa.






Liikkuvalla kohteella on myös mielenkiintoista harjoitella, sillä lopputulokseen ei pysty ihan liikaa vaikuttamaan. Tällä kertaa kohde pysyi tosin oikeen kivasti paikallaan, tutkien loistavia joulutähtiä :)

hanne